keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Mökkiviikonloppu



Viime viikonloppuna oltiin mökillä.  Mentiin jo perjantai-iltana ja oli jo melko pimeää. Luultiin että meidän eno oli jo siellä, mutta tultiinkin ihan pimeään mökkiin. Mökki oli ihan kylmä, mutta laitettiin takkaan tuli ja kun Asko tuli laitettiin vielä öljykamina päälle. Sitten mökki lämpeni nopeasti.
Lauantaina oli tosi nätti ilma heti aamusta ja syötiinkin ulkona. Oli tosi lämmin ja tyyni myös!
Syötiin mm. makaroonisalaattia, makkaraa ja savustettua lohta. Namnam!




Illalla saunottiin ja vietettiin kivaa iltaa. Mentiin melko myöhään nukkumaan ja herättiin vasta 10:20.
Sunnuntaina käytiin kuvailemassa ja keräämässä puolukoita. Niitä tulikin semmoiset 10 litraa. Illalla lähdettiin ajelemaan kotiin ja oltiin vasta 11 aikoihin kotona. Oli tosi ihana mökkiviikonloppu! <3






sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Viikonlopun kuulumiset

No niin viikonloppu meni taas liian nopeasti. Huomenna pitää taas palata arkeen. No mutta nyt kerron viikonlopustani, joka oli oikein kiva.

Perjantai:
Normaalia koulua ei mulla ollut, vaan vietettiin koko päivä luokan kanssa metsässä. Tutustuttiin metsurin ja muiden "metsäammattilaisten" työhön, paistettiin makkaraa ja ajettiin metsäkoneilla. :D
Kyllä se matikan tai ruotsin tunnin voittaa!
Kotiin oli kiva tulla, kun ei ollut yhtään läksyjä ja sain vain rentoutua ja tehdä hyvää välipalaa.
Illalla lähdin äitin ja Reetan kaa Matkukseen ostamaan farkkuja meille molemmille. Reetta löysikin kahdet kivat farkut H&M:ltä, mutta mulle ei löytynyt sellasia sopivia. H&M:ltä tarttui kuitenkin käteen kiva musta pipo, jossa on rusetti. Se makso vaan 1e! Reetta ja äitikin löysi kivoja talviasusteita ja maksettiin niistä vain 4e! Illalla käytiin vielä lenkillä ja iltapalan jälkeen olikin sitten kiva käpertyä nukkumaan.

Tässä siis nämä ostokset...

Eli tässä mun musta pipo, jossa takana rusetti.
1e H&M

Äitin karvahattu.
1e H&M

Reetan pipot ja tuubihuivi.  Punasessa lukee "Sister" ja harmaassa "Soul".
Pipot 1e/ 2kpl H&M
Tuubihuivi 1e H&M 


Lauantai:
Aamupäivällä lähdettiin Iisalmeen. Käytiin Virpi-mummon luona ja Jouni-papan haudalla. Syötiin mummon ja ukin luona. Sitten lähdettiin mökille. Mökille ostettiin pientä naposteltavaa, esim. pähkinöitä ja ruissipsejä. Mökillä laitettiin kynttilöitä palamaan, saunottiin, naposteltiin ja illalla käytiin vielä paistamassa makkarat pilkkopimeässä nuotion ääressä. Oli tosi kiva ilta!


Sunnuntai:
Nukuttiin pitkään ja syötiin aamupalaa ihan rauhassa. Iskä kävi katsomassa kantarelleja ja löysikin niitä melko paljon. Nam, ne on niin hyviä.
Kahden maissa lähettiin kotiin ja vietettiin ihan rauhallista koti-iltaa.


Huomasin muuten eilen, että mun blogi on täyttänyt jo 1 vuotta! Onnea siis mun
blogille! :)