tiistai 23. joulukuuta 2014

2 yötä jouluun on... ♥


Siis OMG! Enää 2 yötä jouluun. Ei yhtään tunnu että ylihuomenna on jouluaatto. Joulu on kyllä niin ihanaa aikaa: Lahjojen tekeminen, paketointi, leivonta yms. Myöskin aatto on aivan ihana päivä. Yhdessäoloa,  hyvää ruokaa, kynttilöitä ja lahjoja.
Mun mielestä lahjat ei oo tärkeintä,  vaan tärkeintä on ehkä se yhdessäolo ja tunnelma.
Varsinkin tunnelma on nyt mitä parhain, kun saatiin lumi maahan.
Mut onhan niitä lahjoja toki kiva saada. ;)

Ja sori, en oo voinu kirjottaa moneen viikkoon, kun tietokone ei oo toiminu, eikä tabletilla voi kirjottaa kun siinä ei oo ä-kirjainta. Ostettiin yhdiltä meidän tutuilta toinen tabletti, kun ne ei tarvinnu sitä. Tässä on ä-kirjain, joten kirjotan tällä.

Kerron nyt vähän joulunajan kuulumisia. 
Joulukuun alussa mulla oli aika paljon kokeita, mutta selvisin niistä hyvin. Kaikista kokeista taisin saada 9 tai paremman.  ;)
Koulukiireiden lomassa olen kuitenkin ehtinyt askarrella joulukortteja ja leipoa pipareita.
Kortteja tulikin tehtyä aika paljon ja punainen kirjekuori oikein pullotti kun äiti vei sen postilaatikkoon. Hirveästi en ole  nyt joulukuussa leiponut.







Mulla ei tuu enää mitään mieleen, joten tää postaus oli tässä.
Seuraavassa postauksessa esittelen mun joululahjat.
Hyvää joulua kaikille! ★

perjantai 14. marraskuuta 2014

Viikonlopun kuulumisia

Moikka taas!
Villen 5v-synttärit ja isänpäivä menivätkin jo.
Mun piti kirjoittaa jo alkuviikosta, mutta ei ollut aikaa. Oikeestaan en vaan jaksanut... :)
 Perjantaina juhlimaan tulivat Peppi, Minttu, Karo ja Johanna.
Kahviteltiin, juteltiin ja käytiin laskemassa mäkeä potkurilla. Mäki luisti tosi hyvin ja pari mäkeä päätyi ojaan. Illalla leivoin vielä kakkupohjan.
Lauantaina tuli mummo ja ukki, Villen kaks kummii ja meiän eno ja serkku. Tarjottavaa riitti ja mummo kehui lusikkaleipiä.
Ville sai paljon kivoja lahjoja, vaikka pehmeät paketit ei niin kiinnostanutkaan. :D
Alhaalla on lusikkaleipien, kakkupohjan ja mustikkamuffinien ohjeet. Muita en laita, koska äiti teki ne.

 Lusikkaleivät
Aineet:
200g voita
150g sokeria
2tl vaniljasokeria
250g vehnäjauhoja
1tl soodaa
marmeladia (vadelma)
Ohje:
Ruskista voi teräskattilassa ja kaada kulhoon.
Lisää voin sekaan sokeri ja sekoittele kunnes seos jäähtyy.
Lisää loput aineet.
Painele taikinaa teelusikan pesään ja siirrä siitä pellille.
Paista 175 asteessa 10-12 min.
Kun pikkuleivät ovat jäähtyneet, laita marmeladia väliin ja
paina toinen puoli kanneksi.

Mustikkamuffinsit:
Aineet:
100g margariinia
1dl sokeria
2 kananmunaa
2,5 dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1dl kermaviiliä
n. 2dl mustikoita

Ohje:
Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi.
Lisää munat yksitellen edelleen voimakkaasti vatkaten.
Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja lisää taikinaan.
Sekoita lopuksi mustikat ja kermaviili taikinaan.
Laita taikina muffinivuokiin ja paista 200 asteessa n. 15 min.



Kakkupohja:
Aineet:
6 kananmunaa
2dl sokeria
2dl vehnäjauhoja
1dl perunajauhoja
2tl leivinjauhetta

korppujauhoja

Ohje:
Korppujauhota vuoka. 
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan.
Paista kakkua 175 asteessa n. 35 min.

Kakun väliin tuli mansikkahilloa, pakaste mansikkaa ja banaania.
Päälle tuli puutarhamustikoita ja kermavaahtoa.
Mustikoitten päällä on hyytelösokerista tehty kiille, jotta mustikat pysyis hyvinä.

Isänpäivänä oltiin vaan kotona, iskä sai lahjoja ja syötiin Villen synttäriherkkuja.
Ens viikolla mulla on kotsan koe ja uskon että se menee hyvin.
Viikonloppuna mennään ehkä Iisalmeen. <3





tiistai 4. marraskuuta 2014

Uudet kengät

Moikka moi!
Tänään on maanantai ja ajattelin kertoa vähän viikonlopusta.
Viikonloppu oltiin Iisalmessa mummolassa. Lauantaina käytiin papan haudalla, kun oli pyhäinpäivä.
Käytiin myös katsomassa mummoa ja sitten mentiin mummolaan. Käytiin saunassa, juteltiin ja suunniteltiin Villen synttäreitä. Ville täyttääkin perjantaina jo 5 vuotta!
 Otin mummolta lusikkaleipien ohjeen, joita aion tehdä keskiviikkona. Niiden lisäksi Ville tilasi mustikkamuffineja ja tietenkin täytekakun. :) Jotain pientä naposteltavaa tulee sitten vielä näitten lisäksi.
Eilen käytiin äitin kanssa vielä kaupassa ennen kuin lähdettiin kotiin. Katseltiin minulle talvitennareita ja juuri oikeanlaisethan löytyi! Kengät maksoivat 50e ja ne ovat kyllä todella kivat.
Illalla syötiin vielä mummolassa ja sitten lähdettiin ajamaan kohti kotia.
 Kotimatkalla käytiin vielä Vuorelassa hakemassa marjoja. Niitä kun tulee syötyä joka päivä!
Vuorelassa on aina niin lämmin tunnelma ja Sinikka tarjosi meille vielä mehua ja kakkua.

Tänään söinkin välipalaksi puutarhamustikoita ja mansikkalastua. :3










perjantai 31. lokakuuta 2014

Tiikerikakkua ja hedelmäsalaattia

Moikka!
Kuten arvelinkin, niin postauksia on tullut vähemmän...
Oikeestaan niitä ei oo tullu yhtään, vaikka lupasin kirjottaa ainakin kerran viikossa. hups...

Mut joo, iskä lähti lauantaina laivalle, kun sillä oli joku luokkakokous tai sellane. 
Me muut oltiin vaan kotona.
Äiti ehdotti, että leipoisin tiikerikakkua ja niin päätin sitten leipoa.
Leivoin kotsan kirjan ohjeella, mutta en yhtään tajunnu että se oli tarkotettu pienempään
vuokaan ja tein sen isoon rengasvuokaan. Ihmettelin miten taikinaa voi olla niin vähän, mutta ajattelin että se kohoaa kyllä. No, ei se kauheasti kohonnut, mutta siitä tuli ihan söötti. :3


Tiikerikakku 

200 g margariinia
1,5 dl sokeria
3 kananmunaa
2 tl vanilliinisokeria
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl perunajauhoja
1,5 dl vehnäjauhoja

Vuokaan:

Margariinia tai voita
korppujauhoja

Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi.
Lisää munat yksitellen koko ajan sekoittaen.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan puuhaarukalla sekoittaen.
Ota taikinasta 1/3 eri kulhoon ja lisää siihen 2 rkl kaakaojauhetta.
Laita ensin vaaleaa taikinaa vuokaan, sitten tummaa
ja jatka tätä kunnes taikina loppuu.
Paista 200 asteessa n. 45 min


Sunnuntaina päätin tehdä vielä hedelmäsalaattia. Siitä tuli tosi hyvä jälkkäri.
Isi tuli kotiin ja toi mulle, Reetalle ja äitille tuliaisiksi kolme levyä suklaata ja hajuvesipaketin, jossa oli neljä pientä hajuvettä.
Villelle isi toi leikki ambulanssin. 








maanantai 20. lokakuuta 2014

Huomenna kouluun...

Moi taas!
Nyt on tullut postauksia aika tiuhaan tahtiin, mutta koulun jatkettua huomenna, niitä tulee varmasti taas vähemmän. Yritän silti kirjoittaa ainakin kerran viikossa.

Meidän vieraat lähti vajaa tunti sitten ja taisimpa heti raahautua koneen ääreen, kun koneelle piti siirtää kuvia kamerasta, koneelta puhelimeen ja puhelimesta Ainolle. Ja nyt kirjotan tätä!
Mut joo, oli tosi kiva viikonloppu. Herkuteltiin (tosin aika vähän), juteltiin, naurettiin ja shoppailtiin. :) Eilen tosiaan käytiin Matkuksessa ja pyörähdettiimpä myös Ikeassa.
Ostin Cubukselta ihanan gollage-paidan, Ninjasta kivat kukka-korvikset ja Halpa-Hallista Mint fresh-Baby Lipsin. Nyt mulla on kaks Baby Lipsii. Syömässä käytiin Mäkissä ja mukaan otettiin Arnoldsit. Shoppailtua tuli varmaan 6 tuntii. :D
         
                                          







lauantai 18. lokakuuta 2014

Muffinseja

Leivoin tänään Reetan kanssa porkkana-ja mustikkamuffinseja. Mustikkamuffinsit onnistu hyvin, mut porkkanamuffinsit palo hieman. Mut on ne silti hyviä. Porkkanamuffinseihin ois voinu tehdä kuorrutteen, mut mä en tehnyt, kun ei ollut aineita ja ne oli tarpeeks makeita ilmankin. :)
Laitan tohon alas molempien ohjeet.





Mustikkamuffinsit
Aineet:
2 munaa
1 dl sokeria
1dl maitoa
1dl sulatettua margariinia
2,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl mustikoita
Pinnalle: tomusokeria
Ohje:
Sekoita munat ja sokeri puuhaarukalla sekaisin.
Lisää kaikki muut ainekset, paitsi mustikat ja sekoita taikina tasaiseksi.
Sekoita lopuksi varovasti käännellen mustikat.
Laita taikina muffinivuokiin ja paista 200-asteessa n. 15 min.
Ripottele jäähtyneiden muffinsien päälle tomusokeria.
Porkkanamuffinsit
Aineet:
2 munaa
2 dl sokeria
1 dl sulatettua margariinia
2 dl porkkanaraastetta
2 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1/3 tl soodaa
1/3 tl suolaa
Ohje:
Sekoita munat ja sokeri sekaisin puuhaarukalla.
Vatkaa joukkoon porkkanaraaste ja margariini.
Lisää kulhoon kuivat aineet ja sekoita vain sen verran, että aineet sekoittuvat.
Laita taikina muffinivuokiin ja paista 200-asteessa n. 20 min.
Kuorrute:
1 dl vispikermaa
200 g (vanilja)-tuorejuustoa
1,5 dl tomusokeria
0,5 tl vaniljajauhetta
Vatkaa kerma ja lisää joukkoon tuorejuusto, vaniljajauhe ja tomusokeri.
Pursota kuorrute jäähtyneiden muffinien päälle.



perjantai 17. lokakuuta 2014

Syysloma!

Moii!
Niinkun otsikosta näkee, niin nyt on syysloma! Ihanaa! :3
Viime viikon perjantaina jäin mun kaverin Veeran kanssa bussista cittarille, Minttu tuli sinne, Käytiin ostamassa herkkuja ja mentiin Veeralle. Tai no, mä kävin kotona, mut kuitenkin.
Illalla laulettiin Sing staria, herkuteltiin, saunottiin ja juteltiin. Ainiin, käytiinhän me vähän ulkona juoksentelemassa... Lauantai aamuna käytiin vielä vähän kuvailemassa.
Oli tosi kivaa. :) 






Sunnuntaina minä, äiti, Ville ja Reetta lähdettiin Iisalmeen. Oltiin siellä kaks yötä, eka ukin ja mummon luona ja toinen äidin veljen luona. Tiistaina ajettiin suoraan Leppävirralle. Käytiin iskän työpaikalla ja Vesileppiksessä. Vesileppiksessä oli ihan kivaa, mut siellä oli aika kylmä.
Illalla käytiin vielä Scan burgerissa ja lähdettiin kotiin.
Kotona ootti kiva yllätys. Reetta oli voittanu Koululaisen kilpailusta Robinin RBN- hajuveden! Ja siinä paketissa oli sen nimmari. <3 Se tuoksuu tosi ihanalle! :3



Nyt ollaan oltu Reetan kanssa kahestaan kotona, kun äidillä ja iskälla on töitä. Välillä meillä on vähän tylsää, mut kyl me aina jotain tekemistä keksitään.
Huomenna tulee meidän pikkuserkku Aino Kajaanista junalla ja muu porukka lauantaina. Käydään Matkuksessa ja Ikeassa. Jee! Pääsen shoppailee! :3 Laitan sitten varmaan postauksen mun ostoksista.


keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Moikka! 
Postauksia ei ole taaskaan tullut pitkään aikaan, joten nytpä kirjoitan. :)
Viime viikko oli ainakin täällä Kuopion suunnalla todella kylmä.  Tiistaina täällä satoi lunta! Lumi pysyi kolme päivää ja sitten se suli. Ihan hyvä vaan että talvi ei ihan vielä tullut. Muutenkin ilma oli tuulinen ja päivittäin satoi räntää. Onneksi tämä viikko on ollut lämpimämpi. :3  




Lauantaina käytiin äitin kanssa Specsaversilla ostamassa mulle uusia piilolinssejä.
Samalla kävin myös kampaajalla. Leikkuutin huonot latvat pois ja otin vähän kerroksittain. Mun hiukset on nyt kivat. :)





Viime viikolla aloitin herkkulakon. Sen ensimmäisen viikon pystyin helposti olemaan ilman karkkia lauantaihin asti. Lauantainakaan en syönyt yhtäkään karkkia, vain puolikkaan donitsin ja lasin ananasmehua. Illalla dippasimme sipsien sijasta kurkkua, kukkakaalia, porkkanaa ja paprikaa. Ne oli tosi hyviä! Kannattaa kokeilla! 
Sunnuntaina päätin, etten enää olekkaan herkkulakossa. Ajattelin aloittaa syysloman jälkeen uudestaan. Päätin, että silloin olen kuukauden, kun nyt olisi pitänyt olla vain reilu kaksi viikkoa.



Sunnuntaina minä, äiti ja Ville käytiin Iisalmessa, kun käytettiin mummoo kotona. Mummo jakso ihan hyvin sen pari tuntia. Kun muut lähti viemään mummoa takasin, niin minä lähdin käymään Roosan luona. Katottiin meidän tekemiä elokuvia ja juteltiin. Söin myös siellä. Ruoka oli hyvää ja jälkiruoka myös! Nam! Oli kivaa. :)

Ja heii!!! Äiti yllätti mut ja mun pikkusiskon ostamalla meille Robin lehden! <3
Se on tosi ihana ja siinä tuli mukana myös levy, jossa on kaks biisii "Parasta just nyt" ja "Kaikki ok". Robin on niin ihana! :3


 

torstai 18. syyskuuta 2014

Moii!
Reilu viikko onkin vierähtänyt kirjoittamisessa. Sori! Kerronkin nyt hieman viikonlopustani ja alkuviikostani.
Viikonloppuna olin äitin kanssa kahestaan kotona, muut oli Iisalmessa mummolassa.
Lauantaina käytiin Matkuksessa vähän shoppailemassa ja ostamassa mun serkulle synttärilahja.
Ostin Bik Bok:ista ihanan paidan ja äiti osti mulle Halpa Hallista uuden päiväkirjan. Joop, kirjotan vielä päiväkirjaa. Tää päiväkirja on mun kolmas. :)
Käytiin syömässä Sub Way:llä. Kävin siellä ekaa kertaa. Otin kinkku-subin. Nam! Se oli tosi hyvää.





Sunnuntaina minä ja äiti mentiin myös Iisalmeen, kun oli mun serkun 5v-synttärit.
Siellä oli TOSI paljon herkkuja ja ilmapalloja! Kakkukin oli hieno. :3
Synttäreillä oli myös mun kaveri Mila naapurista. Oli kivaa!





Alkuviikko on mennyt ihan mukavasti. Mun kaveri Veera, jonka kanssa yleensä oon koulussa lähti eilen Nizzaan. Tänään ja eilen olinkin koulussa Inkan kanssa. Tänään mun koulukuvat tuli postissa. Mun mielestä ne oli ihan hyvät.

Mut joo, pitää lopettaa, kun pikkusisko pitää päästää koneelle. :)




tiistai 9. syyskuuta 2014

Maanantai!

Viikonloppu menikin ihan mukavissa tunnelmissa mökillä. Kun mentiin mökille, oli ihan tyyni ja aurinko paistoi. Illalla saunottiin ja poltettiin kynttilöitä. Uimassa en kuitenkaan käynyt, kun oli hieman tukkoinen olo ja vesi oli aika kylmää.
 Sain muuten niitä irtokarkkeja! Kyllä ne sitten maistuivat hyviltä pitkän tauon jälkeen.
Myöskin vanhoja Aku Ankkoja tuli luettua, kun niitä mökillä on.
 
 
 
 
 
 


Kun seuraavana aamuna heräsin, oloni oli todella tukkoinen ja kurkkuun koski. En jaksanut nousta ylös, mutta sitten 4,5-vuotias pikkuveljeni tuli viereeni ja pyysin häntä tuomaan nenäliinan. Niistin nenäni tyhjäksi ja heti olo parani. Nousin sängystä ja lähdin tupaan syömään kaurapuuroa pensasmustikoilla. Nam! Puuroa syödessäni huomasin, että pihalla oli kauhea usva. Vastarannallekkaan ei meinannut nähdä! Pakkohan siitä oli mennä kuva ottamaan, kun harvoin sellaista sumua näkee!

Äiti ja isi tulivat jo yhden aikoihin, syötiin mökillä ja lähdettiin kotiin kaupan kautta. Katsottiin minulle talvitakkia, mutta sopivaa ei löytynyt.
 Automatkalla Ville (pikkuveljeni) alkoi valittaa että korvaan koskee.
Kotiin päästyämme äiti soitti Kys:in yhteispäivystykseen, mutta siellä oli niin paljon jonoa, että olisi pitänyt odottaa aamuun asti. Annettiin Villelle kahta särkylääkettä, jotka Ville söi hieman empien. Korvaan ei enää koskenut, mutta Villelle nousi kuume. Äiti päätti lähteä heti aamusta Villen kanssa lääkäriin.
 Minullakin oli illalla pientä lämpöä, nenä vuoti ja päässä jyskytti, joten jäin tänään kotiin.
Heräsin kuuden aikaan ja tajusin, etten saanut oikeaa silmääni auki. Se oli rähminyt kiinni. Lähdin puolisokeana vessaan ja huuhtelin silmää vedellä. Sain silmän auki, mutta ripsiin jäi rähmää. Kerroin äidille asiasta, äiti epäili että minulla on silmätulehdus ja patisti minutkin lääkäriin.
 Villellä on silmä- ja korvatulehdus ja minulla silmätulehdus.
Haimme apteekista lääkkeet ja lähdimme kotiin. Äiti lähtikin melkein heti töihin ja minä ja Ville jäimme muutamaksi tunniksi yksi kotiin.  Isi tuli muutaman tunnin päästä ja alkoi tehdä herkullista kanakastiketta, johon tuli kanan lisäksi paprikaa ja ananasta.
 Illalla lakkasin vielä kynnet. Huomenna menenkin jo kouluun ja Ville päiväkotiin.

 
 
 
 
 



 

lauantai 6. syyskuuta 2014

Viikonloppu!

Jee!!! Viikonloppu! Tää päivä oli ihan kiva. :) Ei tullu yhtään läksyjä. Tai no... Lukuläksy uskonnosta. Lisäks saatiin äikän tunnilla "Näkymäton lapsi"- muumikirjat, jotka pitäs lukee. Ja hei, älkää luulko, että se muumikirja on joku vauvojen... Siinä on 167 sivua.
Mut alan kyllä ihan innolla lukemaan sitä. :)  Siinä on niin ihania kuviakin!






En oo syöny pitkään aikaan irtokarkkeja. Huomenna aion ostaa niitä. Mennään huomenna mökille. Siis me lapset. Äiti ja isi menee Iisalmeen yhtien meijän tuttujen luo syömään.
Mä haluaisin olla vaan kotona, kun on jo niin kylmät yöt ja mökillä on pimeetä. 
Ei olla kuitenkaan yksin mökillä, vaan ukki ja mummo on siellä myös.
 Tulin just saunasta ja aattelin mennä terassille hetkeks, kun laitettiin äitin kanssa sinne semmonen nätti kynttiläkin, mutta sitten alko satamaan ja se kynttilä sammu. :(
Näin syksyllä on kiva rueta polttamaan kynttilöitä, vaikka kyllä mua ärsyttää kun kesä meni...

Leivoin tänään mun pikkuveljen kanssa omenapiirakkaa. Sain sen kotitaloudesta läksyks. Se onnistu hyvin ja maistukin hyvältä! 




Mut joo, taidan rueta nukkumaan!


keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Aloitus!

Moi kaikki!
Tai no, mulla ei oo vielä yhtään lukijoita, mutta "moi" silti! 
Tänään päätinkin sitten aloittaa blogin kirjoittamisen.
Olenkin jo pitkään meinannut aloittaa kirjoittamisen, mutta ei ole ollut aikaa, 
netti on pätkinyt tai sitten en vain ole jaksanut raahautua koneen ääreen.
Olen 14-vuotias tyttö Kuopiosta. Käyn koulua Minna Canthin yläasteella luokalla 7D.
Perheeseeni kuuluu äiti, isi, pikkusisko, pikkuveli, koira ja minä. Harrastan aktiivisesti lenkkeilyä ja valokuvausta ja hyvin usein tulee myös leivottua/tehtyä ruokaa, maalattua ja laulettua.

Tästä postauksesta tuli todella lyhyt, mutta seuraavat tulevat tulemaan pidempiä. :)